tiistai 19. marraskuuta 2013

Vihaajat vihaa, meitsi vaan takas vilkuttaa nä-nä-nä-nä

Cheek piti tänään tiedotustilaisuuden, jossa kertoi aikeestaan pitää ensi kesänä keikka Olympiastadionilla. Tilaisuudessa oli paikalla iso joukko median edustajia. Yksi oli kuitenkin poissa - Rumbaan kirjoittava freelancetoimittaja Oskari Onninen oli ei-toivottu-henkilö. Artisti ei halunnut Onnista paikalle. Rumbahan riemastui asiasta ja veikkasi syyksi Onnisen taannoista arvostelua Cheekin "Kuka muu muka" -levystä. Syy lienee oikea - ja Cheekin reaktio ymmärrettävä - sillä kyseessä ei ole mikään normilevyarvio. Arvostelen tässä kyseisen "arvostelun".

Onninen on selaillut sivistyssanakirjaa ja löytänyt sieltä hienon sanan "infantiili". Sitähän on sitten mukava käyttää. Osoittaakseen ylemmyyttään ja näkemystään Cheekistä  ja tämän faneista hän tulkkaa sanan näille todistaen näin oman infantiilisuutensa. Hän esittää myös väitteen, että feministeistä välittämättömyys olisi osoitus siitä, että yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ei kiinnostaisi. Väitteensä tueksi hän ottaa "Jossu"-kappaleen tukeutuen näin joidenkin tiukkapipojen näkemykseen kyseisen kappaleen seksismistä. On paha kun pipo kiristää. Se selkeästi estää kirkkaan ajatuksenjuoksun...

Kaivaapa Onninen esiin myös Cheekin väitetyn kokoomuslaisuuden esittäen, että sen vuoksi artisti osaa myydä ihmisille tuotteen, jota he eivät tarvitsisi, ja joka ei aja heidän etuaan. Siis mitä? Tai no...heti perään kirjoittaja haikailee vasemmistolta kykyä moiseen suoritukseen vahvistaen näin lukijassa jo virinneen epäilyn, että kirjoituksessa on kyse enemmän poliittisesta manifestista kuin vakavasti otettavaksi tarkoitetusta levyarvostelusta. Onninen muuten antaa  väärän todistuksen, sillä vasemmisto nimenomaan on maailmassa kunnostautunut myymällä ihmisille tuotteen, jota he eivät tarvitse, ja joka ei todellakaan aja heidän etuaan; sosialismin.

Tajuan Cheekin halun näyttää Onniselle. Boikotin sijasta olisi kuitenkin ehkä ollut parempi kuitata kaverin kirjoitukset vilkuttamalla


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kuningaskunnan katoaminen eli sattuman synty ja vaikutukset

Sattumia on aina pidetty elämään kuuluvina. Suhtautuminen niihin on tyyppiä ”sattuuhan sitä, entäs sitten?”. Sattumat voivat olla kokijalleen yhtä lailla myönteisiä kuin kielteisiäkin. Niihin on helppo olla kiinnittämättä suurempaa huomiota niiden ollessa jokapäiväisiä. Vasta äärimmäiset sattumat saavat suuremman merkityksen. Pienelläkin sattumalla voi olla kuitenkin äärimmäiset vaikutukset.   Keskiajalla vaikuttaneen  George Herbertin runossa näkyy  ymmärrys tästä.  Sinänsä tavanomaisesta sattumasta tehdään alku prosessille, jonka seurauksena  kokonainen kuningaskunta katoaa.   

”Kenkänaula putosi – entäs sitten?
Kenkä putosi – entäs sitten?
Hevonen kaatui – entäs sitten?
Ratsastaja putosi – entäs sitten?
Taistelu hävittiin – entäs sitten?
Vielä kysytkin, vaikka kuningaskuntaamme ei enää ole.”[1]                                                                                  
                                                           
Voidaan olettaa, että runon kenkänaulan irtoaminen johtui jonkun onnettoman kengityssepän teosta. Hän oli lyönyt kenkänaulan huonosti kiinni kavioon. Jos hän olisi toiminut huolellisemmin, olisi kuningaskunta säästynyt – ehkä, sillä prosessi kenkänaulan irtoamisesta kuningaskunnan häviämiseen oli pitkä, eikä muita kokonaisuuteen vaikuttavia syitä tiedetä. Voihan olla, että kyseinen kaatunut ratsastaja oli vahingossa – siis sattumalta – valinnut tallissa väärän hevosen eli sen, jonka kenkä oli huonosti naulattu, tai ratsastajan kaatuminen oli seurausta kengän irtoamisen lisäksi kohdalle osuneesta liukkaudesta. Sattumaa sekin. Yksittäisen asian osoittaminen seurauksen syyksi ei siis ole aukotonta.

Onnettomuudet ovat ikäviä sattumia. On luontevaa, että niitä analysoidaan niiden syyn selvittämiseksi, jotta voitaisiin ottaa opiksi ja puuttua syihin, jotta vastaavilta vältyttäisiin. Onnettomuudet ovatkin luonnonilmiöitä ja joitakin sairauksia lukuun ennakoimatonta seurausta jostakin, joka olisi ollut vältettävissä. Tämä jokin on toimintaa. Inhimillisen elämän moniulotteisuudesta kuitenkin kertoo se, että joidenkin onnettomuus on toisten onni, niin epäreilulta kuin se tuntuukin. Onnettomuuksien tutkinta ja seurausten hoito ovat monen ammatin perusta.

Myös onnellisia sattumia edeltää toiminta. Lotossa ei voi voittaa, ellei lottoa. Menestyminen pyrkimyksissään tekee varmasti jokaisen onnelliseksi. Pyrkimysten onnistumiseksi tehdään suunnitelmia, hankitaan koulutusta, työskennellään ja tehdään tietysti itse teko eli pyrkiminen johonkin esimerkiksi työhön tai opiskelemaan.    Yhtä työpaikkaa tai opiskelupaikkaa kohden on yleensä kuitenkin moninkertainen määrä hakijoita, joten kaikki eivät voi välittömästi onnistua.  Epäonnen osuessa on kuitenkin syytä jatkaa tekemistä, sillä uusi mahdollisuus voi tulla eteen milloin vain, kuten seuraava esimerkki osoittaa.

Muuan opiskelija oli saanut korkeakoululta tehtäväkseen tehdä tutkielma määritellystä aiheesta yhden yhteisön toimeksiannosta. Koulu oli moraalisesti sitoutunut siihen, että yhteisö saa tutkielman käyttöönsä tietyn ajan kuluessa. Opiskelija kuitenkin luopui jostain syystä tehtävästä, joten oppilaitos joutui tarjoamaan yhteisölle muuta ratkaisua. Se kertoi yhdellä osastollaan meneillään olevasta työttömille suunnatusta kurssista, jolta saattaisi löytyä pätevää apua yhteisön tarpeeseen. Yhteisö hyväksyi tarjouksen ja haastattelujen jälkeen valitsi kurssilta mielestään sopivimman opiskelijan harjoittelijaksi suunnittelemaan asiaa, josta opinnäyte oli ollut tarkoitus tehdä. Harjoittelujakso päättyi opiskelijan työllistymiseen yhteisössä. Kyseinen työpaikan saanut henkilö kuuli vasta myöhemmin minkälaiset vaiheet hänen työllistymistään edelsivät. Hänelle oli avautunut uusi mahdollisuus ennalta arvaamatta, ilman hänen omaa kyseiseen yhteisöön kohdistuvaa suunnitelmaa. Kyse oli kengityssepän eli korkeakoulun opiskelijan oman etunsa pohjalta tekemän teon –   tutkielman teosta luopumisen – ennakoimaton seuraus, josta tässä tapauksessa hyötyi hänelle  tuntematon henkilö, tämän tutkimuksen tekijä ollen tälle kokemuksena puhdas sattuma.

Itse kukin meistä kykenee poimimaan menneisyydestä asioita, sattumia, joita ilman nykyisyyttä nähtävässä muodossa ei olisi.  Sattumien syistä meillä ei välttämättä olekaan tietoa. Halutessamme selvittää niitä tutkimme ja tulkitsemme. Näin tehdään myös yhteiskunnallisten tapahtumien tutkimuksessa. Eri tutkijat saattavat päätyä hyvinkin erilaisiin tulkintoihin. Kullekin tulkinnalle yleensä löytyvät omat kannattajansa, joista osa on asemassa, joka mahdollistaa heille vaikutusvallan niin sanottuina asiantuntijoina ja auktoriteetteina. Asiantuntijan on paitsi hallittava asioita, myös osattava teorioita ja menetelmiä. Teoria on todennettu lause muotoa: ”Jos teet A:n, tilanteessa B, niin tapahtuu C, todennäköisyydellä p.” Jos A:sta aina ja kaikissa olosuhteissa seuraa C, teoria on vahva. Sen perusteella voi ennustaa, suunnitella ja ohjata. Aalto-yliopiston professori Paul Lillrank[2] kyseenalaistaa asiantuntijuuden todeten, että vain luonnontieteissä teoriat ovat vahvoja, ihmistieteessä ei sellaisia ole saatu aikaan. A, B ja C ovat sosiaalisissa suhteissa hankalia määritellä ja mitata. Määrittelemätöntä ei voi mitata ja ilman mittausta ei voi olla ohjausta. 

Miten sitten suhtautua yhteiskunnalliseen ohjaukseen ja suunnitteluun, jota kaiken aikaa tehdään. Nassim Nichol Taleb vastaa kysymykseen haastavilla vastakysymyksillä kirjassaan Musta Joutsen. Erittäin epätodennäköisen vaikutus. Kehotettuaan ensin meitä miettimään omaa olemassaoloamme ja laskemaan sinä aikana tapahtuneet merkittävät tapahtumat, teknologiset muutokset ja keksinnöt Taleb kysyy,  moniko niistä on syntynyt etukäteen määritellyn aikataulun mukaan ja ylipäätään moniko oman elämämme tapahtumista, esimerkiksi puolison kohtaaminen, ammatinvalinta, köyhtyminen tai rikastuminen on tapahtunut suunnitellusti.

Elämänsä suunnittelu lyhyellä tähtäimellä on toki luontevaa, mutta sellaisetkaan suunnitelmat eivät välttämättä toteudu. Kaiken aikaa yllätykset sotkevat suunnitelmiamme ja joudumme muuttamaan niitä tai jopa hylkäämään ne. Elämä voi tällöin tuntua varsin sattumanvaraiselta, kaoottiselta. Miten tunteeseen pitäisi suhtautua, torjuvasti vai sopeutuen antautumatta?  Vastauksen voi saada soveltamalla säätilojen ennustamiseen liittyvää kaaosteoriaa inhimillisiin toimintoihin tavalla, joka esitellään tässä tutkimuksessa.
On paljon asioita, jotka ovat mielekkäämpiä tehdä yhdessä kuin yksin. Tällaisten asioitten toteuttamiseksi on syntynyt valtarakenteita, jotka demokratiassa saavat legitimiteettinsä valitsijoiltaan, mutta joiden sisäinen hierarkia rakentuu yksittäisten ihmisten ominaisuuksista ja tavoitteista, heidän omasta edustaan, joka toki ulkoisesti on alistettu palvelemaan yhteistä etua, mutta joka kuitenkin on olemassa. Oma etu voi olla luonteeltaan millaista tahansa.  
Tämän tutkimuksen aihe on sattuma.  Luonnonilmiöt, sateet, ukkoset, vuorovedet, myrskyt, maanvyörymät ovat yleensä riippumattomia ihmisen teoista, mutta kaikki yhteiskunnalliset ilmiöt ovat inhimillisten toimintojen seurauksia, joista ennakoimattomia jo Aristoteles piti sattumina. Tutkimuksen aikajana ulottuu antiikista nykyaikaan.

(Ote tekeillä olevan väitöstutkimukseni käsikirjoituksen johdannosta)




         [1]Runo  James Gleickin kirjasta Kaaos (1987,33).

[2] Lillrank 2012

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Marry Me - Spread Love, Spread Equality

Krista Siegfridsin euroviisusta voidaan olla mitä mieltä tahansa, mutta Kristan asenne ja tempautuminen mukaan kappaleellaan myös kampanjoimaan tasa-arvoisen avioliittolain puolesta ansaitsee kiitoksen. Mielenkiintoista nähdä, miten euroviisuissa käy...


keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Kunpa valkoinen savu ei enää nousisi


Katolinen kirkko johti aikoinaan lähes koko läntistä maailmaa. Sen rikokset ovat suurelta osin yhä selvittämättä, ja kuten vallanpitäjillä yleensäkin silläkin on taipumuksena salata ja kieltää sisäiset rikkomuksensa.  Tästä osoituksena esimerkiksi lukuisat pedofiilitapaukset, joihin syyllistyneet ovat jopa nauttineet kirkkonsa suojelusta maallista oikeutta vastaan.

Vaikka kirkon ja sen johtajan paavin valta on enää varjo entisestään, on paavilla edelleen käsittämätön arvovalta yli miljardin katolilaisen joukossa. Nyt erostaan ilmoittanut Benedictus XVI on tunnettu konservatiivisuudestaan. Hänen tiukka asennoitumisensa homoseksuaalisuutta, ehkäisyä ja aborttia vastaan on aiheuttanut mittaamatonta vahinkoa maailmassa. Paavius edustaa autoritääristä johtajuutta, josta olisi jo aika päästä eroon. Demokraattisten valtioitten johtajien pitäisi kasvattaa etäisyyttä Vatikaaniin. Suhteet voivat olla korrektit, mutta mielistelemättömät. 

Kardinaalit kokoontuvat kohta valitsemaan uutta paavia. Valinnan onnistumisesta ilmoitetaan sikstiiniläiskappelin piipusta nousevalla valkoisella savulla. Toivon, että tulee päivä, jolloin savu ei enää nouse.


sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Yhdysvaltoja johdetaan Raamatulla


Yhdysvalloissa valtio ja kirkko ovat perustuslailla erotettuja toisistaan. Kuitenkin maan politiikassa uskonnolla on käsittämättömän suuri valta. Presidentiksi tuskin voisi tulla valituksi ellei julista olevansa jonkin sortin uskovainen. Sillä ei ole merkitystä onko demokraatti vai republikaani. Ennen demokraatti Barack Obamaa presidenttinä ollut republikaani George W. Bush jopa sanoi olevansa ns. uudestisyntynyt kristitty, joka odottaa pikaista maailmanloppua. Hän oli myös maan erittäin vaikutusvaltaisen uskonnollisen oikeiston tukema edustaen näin mahdollisimman ahdasmielisiä ja suvaitsemattomia näkemyksiä mm. seksuaalisista vähemmistöistä ja naisten asemasta.

Obama on Bushia vapaamielisempi, mutta uskonto on hänellekin yllättävän tärkeä asia. Päivän Iltalehti kertoo Obaman perinteisestä rukousaamiaisesta, jossa tämä oli avautunut henkilökohtaisesta uskostaan kertoen hakevansa lähes päivittäin vastauksia Raamatusta, miten olla hyvä perheenisä ja presidentti, ja että hänellä on Valkoisen talon henkilökunnassaan pastori, jonka tehtävä on postittaa hänelle joka päivä yksi kohta Raamatusta.

Minussa ei herätä suurta luottamusta valtio, jonka johtajat tukeutuvat uskonnolliseen auktoriteettiin ja sen väitettyyn pyhään kirjaan oli kyseessä sitten Allah ja Koraani tai Jumala ja Raamattu. Liberalismi syntyi aikoinaan vastustamaan mm. kirkon ja sen oppien nimissä toimivien valtaa yli yksilöiden. Aatteella on työsarkaa edelleen.

torstai 25. lokakuuta 2012

Skyfall - Bond, James Bond heräsi kuolleista


Minulla on Bond-leffoihin varsin kaksijakoinen suhde. Toisaalta pidän niitä kohtuullisen tyhminä, toisaalta olen ne kaikki katsonut, halunnut katsoa ja useimmat vielä moneen kertaan. Bondeissa on jotain, joka kuuluu niihin, on niille ominaista ja jota niissä odottaa olevan, ja joka jos puuttuu, niin saa ärsyyntymään. Näin teki edellinen sarjan elokuva Quantum of Solace. Kirjoitin siitä aikoinaan täällä. Tänään minulla oli ilo nähdä uusin Bond, Skyfall ennakkonäytöksessä. Nyt ei ärsyttänyt. Keskeiset elementit olivat tulleet takaisin. Ja vieläpä hyvin nokkelasti.

Elokuvan juoni on  oikeastaan sivuseikka, tärkeämpää on juoksuttaa tarinaa sopivin väliajoin tulevin toimintakohtauksin kohden loppua, joka antaa sopivasti luvan odottaa jatkoa. Toimintakohtaukset ovat tuttua Bondia - yliampuvia, vaikka kohti ammutaankin. Hilpeä yksityiskohta on ilmeisen tahaton "varkaus" Yksin kotona -elokuvasta. 

En erityisemmin pidä Graigista 007:nä, mutta Skyfallin kehäraakki-Bondin rooli istuu hänelle. Mielenkiintoista nähdä, miten hän kykenee jatkamaan uskottavana agenttina.

Lähdin teatterista hymyillen.