keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

"Sitä saa mitä tilaa"

Viime päivät ovat olleet some- ja irl-maailmassakin hämmentäviä. Persujen kansanedustajan Olli Immosen fb-sivulleen lauantaiyön tunteina kirjoittama purkaus  on saanut käsittämättömät mittasuhteet. Immonen kertoi englanniksi taistelusta monikulttuurismia vastaan.   Sattumalta - uskon ja toivon, että sattumalta - Immonen kirjoitti Breivikin tekemän joukkomurhan nelivuotispäivän tienoilla. Liekö tämä, hiljainen heinäkuu vai mikä, mutta some ja sen myötä myös toimitettu media repesivät.  Alkoi show, jonka mittasuhteet ovat varmasti yllättäneet kaikki. 

Jos oli Immosen teksti tulkinnanvaraisuudessaan harkitsematon, niin kovin harkittuja eivät ole olleet kaikki ko. tekstin tuomitsevat lausunnotkaan.  Europarlamentaarikko Henna Virkkunen esimerkiksi on asettanut kyseenalaiseksi kokoomuksen olemisen samassa hallituksessa "rasistisen ja fasistisen puolueen" kanssa. Ei yhden hallituspuolueen kansanedustajan puheiden tule anna leimata koko puoluetta. Persut ovat sitoutuneet hallitusohjelmaan, jossa Suomi kuvataan suvaitsevaiseksi ja avoimeksi yhteiskunnaksi. 

En pidä Immosen retoriikasta. Olen myös sitä mieltä, että avoimen yhteiskunnan tuleekin reagoida ilmiöihin, jotka se kokee uhkana. Niinpä sydämeni sykki eilen pidetylle "Meillä on unelma" -tapahtumalle. Syke ei kuitenkaan ollut tasainen. Sitä häiritsi tunne siitä, että asetelman jyrkkyys estää asiallisen keskustelun monikulttuurisuudesta.   

Eilinen tapahtuma yritti toki synnyttää vuoropuhelua. Oli hienoa, että paikalle oli kutsuttu myös persujen edustaja. Juontaja Tino Singh onnistui kuitenkin vesittämään kauniin yrityksen kutsumalla persuja edustaneen Matias Turkkilan lavalle kysymyksellä "miksi sinä vihaat minua"? Turkkilalle on annettava pisteet rohkeudesta nousta  lavalle moisissa olosuhteissa. 

Sikäli kuin monikulttuurismissa kyse on maahanmuutosta, niin ei olisi ollenkaan pahasta, että siitä käytäisiin syvältä luotaava keskustelu tavalla, jota tasavallan presidentti Sauli Niinistö peräänkuulutti "Meillä on unelma"-tapahtumalle antamassaan vetoomuksessa: "Kaipaamme kiihkotonta ja asiassa pysyvää keskustelua niistä vaikeuksista, joita kohtaavat sekä maahanmuuttajat että vastaanottajat."  

Persujen iskulause "sitä saa mitä tilaa" konkretisoitui Immoselle. 
Hän ilmaisi itseään liian tulkinnanvaraisesti ja sai aikaan ryöpytyksen, jota hän kutsui väärin median ajojahdiksi. Media teki kuitenkin vain työtään. Tilannehan oli herkullinen; hiljaisessa heinäkuussa oli jotain toimintaa. Eri radio- ja televisiokanavat suorastaan tyrkyttivät Immoselle mahdollisuutta tulla kertomaan suoriin lähetyksiin näkemyksensä asiasta. Immonen kuitenkin jostain käsittämättömästä syystä kieltäytyi. 

Tänään Immonen on lopultakin puhunut asiasta selkokielellä. Hän on antanut puolueensa lehdelle haastattelun, jonka keskeinen sanoma on, että hän taistelee vain demokraattisin keinoin monikulttuurisuuden ääri-ilmiöitä vastaan, että hän kunnioittaa kaikkia ihmisiä ja että hän on täysin samaa mieltä tasavallan presidentin vetoomuksen kanssa. 

Eiköhän tämä ollut nyt tässä. Immosesta ei oikein fasistia saa, kuten ei puoluestaankaan, joten hallituskin - jota pidän lupaavimpana maan kannalta pitkään aikaan - voi jatkaa työtään puhtaalta pöydältä.



lauantai 18. heinäkuuta 2015

Rikas pääministeri ei ymmärrä Kreikan köyhiä

Iltasanomat tekee päivittäin raportteja Kreikasta. Ja mikä ettei tekisi. Maan tilannehan on uutinen sinänsä. Mutta eilen IS:n juttu oli melkoinen rimanalitus. Aukeaman artikkelissa oli kuvia ns. tavallisista kreikkalaisista poseeraamassa pääministeri Juha Sipilän kuva käsissään. Teemana oli, että Suomi on ankara Kreikalle, koska Suomen pääministeri on rikas. Rikashan ei voi ymmärtää, miltä köyhästä tuntuu, kun rahat loppuvat.

Kuka lienee jutun kreikkalaisia valistanut Sipilän vauraudesta - Ilta-Sanomat? Miten vaan, koko asetelma on löysä. Se, että joku on rikas tai köyhä, ei kerro asianomaisen asennemaailmasta yhtään mitään. Ei rikastuminen ole mikään rikos. Ellei se sitten ole tapahtunut rikollisella tavalla. Sipilä on rikastunut työllään, yrittämisellä ja onnella (tässä onni on sattuman synonyymi; sitä aina tarvitaan). On se kumma, että jos joku voittaa lotossa, niin se on ok, mutta jos yrittäjä menestyy, niin se ei ole.

Tottakai kreikkalaisilla on vaikeaa. Juhlista syntyy krapula. Erityisen paha krapula syntyy juhlista, jotka on velalla rahoitettu. Ja nyt juhlijat itkevät, kun juhliensa maksajat haluavat rahansa takaisin.

Maksajillakin on vaikeaa. Juhlijat haluavat lisärahaa kuitatakseen aiempien juhlien kulut. Maksajat ovat puun ja kuoren välissä. Välttääkseen oletetut vielä suuremmat vahingot he ovat vielä kerran valmiita lievittämään krapulaa rahalla.

On kyseenalaista auttaako tämä lievitys pidemmän päälle. Lääke nimeltä grexit saattaisi toimia paremmin. Se voisi jopa parantaa.



perjantai 26. kesäkuuta 2015

Tapanilan raiskaustapaus - nostetaan kuppi pystyyn

Tapanilassa viisi nuorta miestä raiskasi nuoren naisen. Heistä kolme sai ehdollisen tuomion ja kaksi vapautettiin. Tapaus ja sen tuomio on saanut kupin menemään nurin monelta. Syyllisten osoittauduttua maahanmuuttajataustaisiksi innostuivat maahanmuuttovastaiset kirjoittamaan somessa luokattomia yleistyksiä ja lietsomaan lynkkausmielialaa. Uskomattominta on synnytetty kampanja jutun tuomarin erottamiseksi.

Syyttäjänkin kuppi meni nurin tavalla, jota ei Suomessa juuri ole nähty. Sen sijaan, että hän ammattimaisesti olisi todennut tyytymättömyytensä tuomioon ja oikeusvaltion periaatteiden mukaisesti ilmoittanut valittavansa hovioikeuteen hän intoutui julkisuudessa voimakkaasti arvostelemaan käräjäoikeuden päätöstä.

Oma lukunsa kupinkaatajina ovat rikosoikeuden emeritaprofessori Terttu Utriainen, teknologiaoikeuden emeritusprofessori Jukka Kemppinen ja prosessioikeuden emeritusprofessori Jyrki Virolainen. Utriainen jatkaa ristiretkeään liian pieninä pitämiään raiskaustuomioita kohtaan ja Kemppinen arvostelee  oikeusministeri Jari Lindströmiä asiantuntemattomuudesta tämän ilmoitettua perustavansa työryhmän selvittelemään ovatko oikeusistuimissa annetut tuomiot asianmukaisessa suhteessa tekojen moitittavuuteen. Virolainen puolestaan ottaa arvostelunsa kohteiksi Utriaisen ja syyttäjän Utriaisen Virolainen katsoo perustavan näkemyksensä puutteelliseen asiaan perehtymiseen ja olevan "tyypillisesti tuohtunut" sekä laukovan puolitotuuksia.  Virolainen ja Utriainen ovat molemmat entisiä Lapin yliopiston professoreja. Väliensä luonne paistaa läpi sävyssä, jolla Virolainen kollegastaan kirjoittaa. Syyttäjää Virolainen moittii liioittelusta tämän väittäessä, että raiskaus oli "aivan selvästi törkeä".

Jukka Kemppisen oikeusministeriin kohdistuva arvostelu osoittaa ylimielisyyttä, joka pohjautunee Lindströmin tehtävään nähden puutteelliseen koulutukseen. Ylimielisyys kääntyy kuitenkin Kemppistä vastaan, josta osoituksena hänen omituinen kommenttinsa lainsäätäjän toiminnasta. Todettuaan ensin ihan oikein, että lainsäätäjällä on oikeus muuttaa lakeja, joissa määritellään rangaistusasteikot ja ehdollisuus, hän kirjoittaa: "Jos tuollainen kuviteltu muutos tehtäisiin asiantuntemattomasti, kuten lienee tarkoitus, seurauksena on todella suuri sekasorto." Kemppinen siis esittää, että Suomessa lakeja säädettäisiin tarkoituksellisesti asiantuntemattomasti. Uskomattoman julkea väite, johon ei uskoisi oikeusoppineen professorin syyllistyvän.

Vallan kolmijaon mukaan lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta ovat erotettu toisistaan. Tätä on kunnioitettava. Kemppinen ja Virolainen korostavat, että tuomioistuinten vallassa on arvioida tuomioiden oikeudenmukaisuus ja rangaistusten suhde teon moitittavuuteen nähden. Näin on, mutta lainsäätäjällä puolestaan on valta muuttaa lakeja, jos ne koetaan yleisen oikeudentajun vastaisiksi. Yksittäisiin oikeudenkäynteihin lainsäätäjä ei ole puuttumassa.

Oma näkemykseni Tapanilan raiskaustuomioista on, että tuomiot olisivat voineet olleet kovempiakin, mutta oleellista on, että järjestelmä toimii ja tyytymättömällä osapuolella - tässä tapauksessa syyttäjällä - on mahdollisuus hakea muutosta tuomioihin ylemmissä oikeusasteissa. Syyttäjän julkisia lausuntoja asiassa pidän hänen asemaansa nähden kyseenalaisina. Emeritusprofessoreilla - kuten meillä kaikilla - on vapaus mielipiteisiinsä. On kuitenkin toivottavaa, että jokainen tarkistaisi kuppinsa tilanteen ja nostaisi kaatuneen pystyyn. Erityisesti tätä toivon kaikilta, jotka meuhkaavat syytettyjen etnisestä taustasta ja niiltä, jotka ovat erottamassa jutun tuomaria.










keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kaikki on sattumaa

Turun Sanomissa kerrottiin 9.5. supertarkan STED-mikroskoopin kehittäjän, nobelisti Stefan Hellin vierailusta Turussa. Esitelmöidessään turkulaisille opiskelijoille Hell oli lehtijutun mukaan sanonut opiskelijoille, että mitään ei synny sattumalta.
Sattumateoreetikkona en voi olla kyseenalaistamatta Hellin väitettä.
Kaikessa toiminnassa, myös tutkimustyössä, sattumalla on rooli. Tutkija ei voi koskaan tietää etukäteen työnsä lopputulosta. Siihen edetään lukuisten yritysten, onnistumisten ja epäonnistumisten kautta. Jokainen välivaihe on askel kohti seuraavaa vaihetta.
Keksintöjen historia on täynnä esimerkkejä tutkimusprosessin aikana tapahtuneista sattumista, jotka ovat keksijän niihin kohdistuvan oivalluksen kautta johtaneet mullistaviin keksintöihin. Tällaisia ovat vaikkapa penisilliini, isorokkorokotus, kumin vulkanointi, lasin laminointi, Amerikan löytäminen ja internet.
Sattuma on toimintaan liittyvä ennakoimaton seuraus, yllätyksellinen, odottamaton ja suunnittelematon tapahtuma.
Hellin päätyminen aikoinaan Turkuun tekemään tutkimustaan oli ennakoimaton seuraus hänen ja professori Pekka Hännisen tutustumisesta, siis sattuma.
Ja kun ihan yksinkertaisesti meidän kaikkien olemassaolomme on sattuman eli vanhempiemme tapaamisen seurausta, niin sen sijasta, että kielletään minkään syntyvän sattumalta olisikin mielekkäämpää sanoa kaiken olevan sattumaa.
Tämän sisäistäminen ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisi lakata yrittämästä. Päinvastoin – ja kuten Hellkin sanoi – läpimurtoja voi tehdä missä vain, kunhan tekee pohjatyöt kunnolla, on intohimoinen ja seuraa asioita, joihin uskoo.
Sattuman merkityksen ymmärtäminen auttaa toimimaan myös silloin, kun asiat eivät mene odotusten mukaisesti. Jokainen sattuma on mahdollisuus.
(Turun Sanomat, Mielipiteet 12.5.2015)

lauantai 25. huhtikuuta 2015

19,5 vuotta vankeutta ei ole riittävästi raiskauksesta, murhasta ja törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Helsingin hovioikeus on päättänyt vapauttaa Tampereella 1995 15-vuotiaan Tuulin murhanneen miehen. Vapautumisen ehdonalaiseen on määrä tapahtua syksyllä 2016. Kyseinen mies oli syyllistynyt 13-vuotiaan tytön raiskaukseen ennen murhaa ja tuomionsa aikana vankilomalla vielä alle kouluikäisen lapsen törkeään seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Kaikesta tästä tuomio tulee siis olemaan vain 19,5 vuotta. Hovioikeuden vapauttavan tuomion tekee kummalliseksi myös se, että Rikosseuraamislaitos ei sitä kannattanut.

Tiettyyn rajaan saakka on oikein, että jokainen väärintekijä saa uuden mahdollisuuden, mutta tässä tapauksessa raja ylitettiin viimeistään vankilomalla. Suomessa painotetaan rikostuomioissa eniten rikollisen oikeuksia ja hänen saattamistaan yhteiskuntakelpoiseksi. Toinen asia, johon kiinnitetään huomiota, on vankilajärjestelmän ylläpitämisen kalleus. Rikollisten uhrien oikeudet jäävät näiden varjoon.

Jokainen rikos on uhrilleen ja hänen läheisilleen traumaattinen kokemus. Mikään rangaistus ei korvaa heidän kokemaansa vääryyttä. Heille tulisi kuitenkin suoda edes tunne, että rikos saa asianmukaisen rangaistuksen. 19,5 vuoden tuomio on liian lyhyt lapsen raiskauksesta, lapsen murhasta ja lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. 30 vuotta olisi lähempänä oikeudenmukaisuutta.

Yhdyn Iltasanomien päätoimittajan Ulla Appelsinin näkemykseen asiasta http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1429854448309.html

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Mitä väliä, että ollaan kusessa, kun toiset ovat vielä enemmän?

Meni aamulla kuppi nurin lukiessani Turun Sanomien Extraa. Olivat haastatelleet Danske Bankin ekonomistia Lauri Uotilaa. Hänen mielestään Suomella ei ole vielä mitään hätää, vaikka olemme ylittämässä EU:n vakauttamissopimuksen rajan 60%:n velkaantumisesta suhteessa bruttokansantuotteeseen, koska "melkein kaikki muut EU-maat ovat sen jo ylittäneet". Uotilan mielestä 100 miljardiin nouseva velkamme ei myöskään ole ongelma, koska useimmalla muulla maalla suhteellinen velka on vieläkin suurempi.

Onneksi kuppini meni nurin vain metaforisesti. Ei tarvinnut siivota. Metaforisesti voi myös ilmaista Uotilan ajatuksen onttouden. Mitä väliä sillä on, että itse on kusessa nenään saakka, kun muilla nesteraja ulottuu jo otsaan?

Minusta sillä on väliä!

torstai 5. maaliskuuta 2015

Sattuma yhteiskuntaa muokkaavana voimana

Kirjoitus on väitöstilaisuudessani Tampereen yliopistossa 27.2.2015 pitämäni lectio praecursio. Olen poistanut siitä akateemiset puhuttelut ja lisännyt lähdetiedot.


Sattuma on omituinen käsite. Ollakseen niinkin tuttu, jokapäiväinen asia, johon huomaamatta tulee vedottua erilaisissa yhteyksissä, sitä ei kuitenkaan juuri ymmärretä. Tai sitä ei hahmoteta. Tai siitä ei vaan välitetä. Sillä sattuuhan sitä.


Sitä sattuu paljon enemmän kuin luullaankaan. Kuulijani - te kaikki - olette täällä tänään sattumalta. Nyt joku teistä ehkä mielessään väittää vastaan.  Vastaväite voi olla vaikkapa se, että ei se voi olla sattuma, että on täällä, koska on ihan itse omista syistään päättänyt tulla. Osa on paikalla työnsä vuoksi, osa mielenkiinnosta, osa ehkä molemmista syistä, joillakin täällä olo liittyy opiskeluun. Joku saattaa jopa ajatella, että ei tähän tilaisuuteen liittynyt mitään satunnaista; sain tästä tiedon, asia kiinnosti, tarkistin aikataulun, päivä ja kellonaika sopivat, päätin tulla. Ja tässä olen. Ihan perusnormi kausaalinen toimintaketju. Niinpä. Näin maailmaa hahmotetaan.


Jos nyt pyytäisin kaikkia niitä nostamaan kätensä, jotka eivät tienneet, että joku Suomessa tutkii sattumaa, ennenkuin tavalla tai toisella saivat tiedon tästä tilaisuudesta, uskon, että aika moni käsi nousisi. Heille tämä tilaisuus oli yllättävä, odottamaton tapahtuma. Entä sitten he, jotka ovat seuranneet tämän tutkimuksen etenemistä kuluneiden vuosien ajan; työni ohjaaja, kanssani opiskelleet, perheeni…? Tai vastaväittäjäni? He kaikki tiesivät, että mahdollisuus tämän tilaisuuden toteutumiseen on olemassa. Kyllä, mutta myös heille kiinnostukseni tutkimusaihetta kohtaan on jossakin vaiheessa ollut yllätys. Tai he eivät ole tunteneet minua ennen tutkimusprosessin käynnistymistä, jolloin tapaamisemme on ollut heille suunnittelematon tapahtuma. Ja vaikka tietty suunnitelmallisuus onkin prosessin aikana ollut tarpeen, niin heille, kuten kaikille muillekin tämä väitöstilaisuus on ennakoimaton seuraus jonkun muun toiminnasta. Yllätyksellisyys, odottamattomuus, suunnittelemattomuus, ennakoimaton seuraus...ne kaikki ovat sattuman elementtejä.


Jos joku nyt tuumii, että tällä tavoin ajatellen itse asiassa kaikki on sattumaa, niin en väitä vastaan.


Sattuma liitetään usein peleihin kuten arvan- ja nopanheittoon, lottoon tai kortinpeluuseen. Jotkut tutkijat jopa sanovat, että sattuman tieteellinen tutkiminen alkoi nimenomaan pelien tutkimisesta. Sen seurauksena syntyi todennäköisyyslaskenta. Inhimilliseen toimintaan liittyvässä sattumassa ei kuitenkaan ole kysymys pelaamisesta - vaikka pelikielikuvaa monesti käytetäänkin ihmisten käytöstä kuvattaessa - sillä toisin kuin peleissä inhimillisiä toimintaketjuja on mahdotonta toistaa täsmälleen samanlaisina ja toiminnan laukaisevan lähtötilanteen ja toimijan motiivin määritteleminen on mielivaltaista. Ihmisen toimintaympäristö on avoin kehä. Pelit tapahtuvat suljetussa kehässä. Arpakuutiossa on silmäluvut 1-6. Kuutio on tasapainotettu, vastakkaisten sivujen yhteenlaskettu silmäluku on aina 7. Näin on sovittu, joten nopanheiton tulosten toteutumistodennäköisyys on laskettavissa.


Kukaan ei kuitenkaan ole sopinut elämän pelisääntöjä, vaikka pyrkimystä elämisen sääntelyyn onkin. Elämän arpakuution silmäluvut ovat määrittelemättömät, sivuja ei ole tasapainotettu, eikä sivujen määrästä ole kenelläkään tietoa. “Alea acta est”, arpa on heitetty lapsen nähdessä ensimmäisen kerran synnytyssalin valot - tai katsantokannasta riippuen jo ennen sitä; hedelmöitymistä odottavan munasolun suosiosta kamppailevista 250 miljoonasta siittiösolusta vain yksi voittaa.


On siis erotettava toisistaan matemaattinen satunnaisuus ja sattuma. Jälkimmäinen on aiheena nyt tarkastettavana olevassa väitöstutkimuksessa.


Elämänhallintamme kuitenkin perustuu ajatukseen tietynlaisesta säännönmukaisuudesta. On selvää, että kun teon ja tuloksen välinen aika on lyhyt ja syytä on riittävän monesti seurannut tietty seuraus, niin on mielekästä luottaa siihen, että asiat toimivat. Pistäessämme avaimemme kotiovemme lukkoon, odotamme oven aukeavan. Tai kun astumme Turussa Tampereen junaan, luotamme pääsevämme Tampereelle. Luonnollinen elämänhallintaan pyrkiminen kuitenkin myös hämää meitä. Kun useimmissa jokapäiväisissä asioissa tuntuvat toimivan tietyt säännöt, alamme uskoa säännönmukaisuuteen, niin että suljemme silmämme sattumalta. Tämä usko saa meidät kuvittelemaan asioilla olevan keskinäisiä riippuvuussuhteita useammin - todella paljon useammin - kuin niitä todellisuudessa on. Haluamme nähdä asiat säännönmukaisina, koska epäsäännöllisyys on häiritsevää.  Ajatellaan esimerkiksi lasten syntymiä jossakin sairaalassa.  Aamupäivällä syntyy kuusi lasta. Mikä seuraavista tuntuu loogisimmalta? Ensin syntyy kolme poikaa ja sitten kolme tyttöä, kaikki kuusi ovat tyttöjä, kaikki kuusi ovat poikia vai järjestys poika, tyttö, poika, poika, tyttö, poika. Intuitiivisesti viimeinen järjestys tuntuu mielekkäimmältä. Kuitenkin kaikki mahdollisuudet - ja moni muukin -  ovat yhtä todennäköisiä, sillä edellisen syntyneen lapsen sukupuolella ei ole vaikutusta seuraavan sukupuoleen.


Esimerkkejä elämän sattumanvaraisuudesta löytää ja tunnistaa jokainen miettiessään ympäröivää maailmaa. Useimmat vaikkapa suurista teknologisista muutoksista ovat syntyneet ilman, että niitä olisi kukaan juuri sellaisiksi varta vasten suunnitellut. Hyvä esimerkki tällaisesta on internet. Ja kun ajoitus, yrittäminen, oikeat henkilöt ja sattuma nimeltä onni kohtasivat syntyi maailman suurin matkapuhelinyhtiö. On pohdinnan arvoinen asia, hävisikö maailman suurin matkapuhelinyhtiö kilpailun, koska kuvitteli menestyksensä perustuneen pelkkään yrittämiseen ja oikeisiin henkilöihin.


Sattuma hämmentää - kuten nuorta  yliopisto-opiskelija Aaronia, joka oli saanut työpaikan.  Visa Tuominen (Tuominen 2012, 1) kertoo Aaronin luonnehtineen työpaikan saamistaan näin:  ”Toisaalta sehän oli ihan täydellinen sattuma ja toisaalta taas sitten ei ollenkaan. Proffan kanssa oli ollu puhetta, että että kun nyt valmistuisin tossa syksyllä, niin ois kiva tehä töitäkin. Ja sitte meidän nykyseltä työpaikalta oli tullu hänelle kysely, niin mun ja yhen toisen kaverin nimen se oli antanu sitten niinku eteenpäin, että tämmöset vois olla. Ja sitte ( kyseinen professori) lähetti meille sähköpostia siitä, että tämmönen paikka ja nää on speksit, hakekaa. --- Et se et pääsin töihin, niin sitä mä en usko, että jos ajattelee sitä niinku haastattelua ja muun kautta, niin se ei sitte sillee ollu sattumaa, et kyllähän siin aika tarkkaa tutkittiin. Mut sattuma oli, että sain tietää paikasta. --- Että pohdi sitten ite, oliks se sattumaa vai ei.”


Aaronille tieto mahdollisesta työpaikasta tuli sattumalta. Hän osasi hyödyntää tilannetta, ja koska oli työnantajan mielestä tehtävään sopiva ja pätevä, hän sai työpaikan. Yrittäminen ja osaaminen ovat siis  myös oleellisia. Pelkän sattuman varaan ei voi laskea. Sen merkitystä ei tule kuitenkaan myöskään aliarvioida tai käy kuten jokin aika sitten eräälle lontoolaiselle työnhakijalle. Kiirehtiessään työhaastatteluun hän töni metrossa mielestään tiellään ollutta miestä käyttäen samalla alatyylistä kieltä. Työhaastattelun alkaessa työnhakija sai todeta haastattelijan olevan tuo hänen tönimänsä mies.


Tutkimuksellani on ollut kaksi tavoitetta: lisätä ymmärrystä sattumaa kohtaan ja kuvata, miten sattuma muokkaa yhteiskuntaa. Miksi sattuman ymmärtäminen on hyödyllistä? Takanani olevassa keskiaikaisessa maalauksessa on sattuman jumalatar Fortuna. Taiteilija vaikuttaa ymmärtäneen sattuman olemuksen. Fortuna on sokea ja ilmeisesti myös kuuro. Personoitua sattumaa ei kiinnosta ymmärrämmekö häntä vai emme. Meitä itseämme se sen sijaan tulisi kiinnostaa, sillä ymmärryksestä voi seurata nykyistä suurempi demokratian, vapauden, yrittämisen ja vastuunoton kunnioittaminen. Ja ennen kaikkea oivallus siitä, että yksityisen toimeliaisuuden ennakoimattomat seuraukset, sattumat ovat yhteiskunnalle pääsääntöisesti myönteisiä.


Suomalainen julkinen hallinto toimii tänä päivänä varsin hyvin demokratian sääntöjen mukaan. Urho Kekkosen ylipitkän presidenttikauden jälkeen tehdyt muutokset ovat normalisoineet demokratiamme. Olemme jo yli 30 vuoden ajan saaneet valita presidenttimme ja kansanedustajamme  perustuslaillisessa järjestyksessä. Liberaalia demokratiaa on syytä puolustaa. Mutta demokratian vahvuus, kansalaisen perusoikeuksien turvaaminen on samalla myös sen heikkous. Lainsäädäntötyössä välttämättömät kuulemiset, lausunnot, määräenemmistöt ja valitusoikeudet tekevät julkisesta hallinnosta hitaan. Hitaus on sattumien hyödyntämisessä ongelma, sillä niihin liittyvien mahdollisuuksien hyödyntäminen edellyttää useimmiten nopeaa toimintaa.


Millä tavoin hallinto sitten voi olla ketterämpi toimimaan jatkuvasti muuttuvissa tilanteissa sattumanvaraisessa maailmassa. Keinoja on kaksi:  poistamalla lainsäädäntötyöstä sitä hidastavat esteet tai selkeästi pienentämällä julkisen vallan alaa. Ensimmäinen keino on kyseenalainen, sillä se tarkoittaisi vähemmän kuulemisia, vähemmän lausuntoja ja poistaisi valitusoikeuden. Joustavampi hallinto voisi siis paradoksaalisesti olla autoritaarisempi hallinto, jonka seuraukset saattaisivat olla sellaiset kuin vanhassa, 1700-luvulla kirjoitetussa sadussa mehiläispesästä:


Olipa kerran kukoistava ja iloinen mehiläispesä. Sen kaikki mehiläiskansalaiset harjoittivat kaikkia mahdollisia paheita: itsekkyyttä, turhamaisuutta, laiskottelua, ahneutta, juopottelua ja huoruutta, ylellisyyttä ja tuhlaavaisuutta. Mutta pesä se vain kukoisti, kauppa kävi ja manufaktuureista kuului puuhakas hyörinä. Eli yksityiset paheet koituivat yhteiseksi siunaukseksi! Kävi kuitenkin niin ikävästi, että mehiläiset erehtyivät uskomaan synkkämielisiä pappismehiläisiä, katuivat, kääntyivät ja alkoivat harjoittaa heille saarnattuja hyveitä. Seurauksena oli koko kukoistavan talouden romahdus. Tilalle astuivat työttömyys, nälkä, kurjuus ja ainainen surkea valitus. – Yksityisistä hyveistä oli tullut yhteinen onnettomuus.” (Mandeville 1997; Sarmaja 1998, 109.)


Tämän sadun kirjoittaja Bernard Mandeville joutui aikanaan pulaan. Häntä syytettiin jumalanpilkasta ja paheelliseen elämäntapaan kannustamisesta. Hänen kirjansa jopa poltettiin roviolla pyövelin valvoessa tapahtumaa. Oikeudessa kirjoittaja puolustautui syytöksiä vastaan sanomalla, että hän ei todellakaan kannusta ketään paheellisuuteen; hän vain kertoi asian, jonka jokainen voi nähdä katsoessaan ympärilleen. Sen miten maailma toimii.


Toinen keino pyrittäessä hallintoon, joka on sekä demokraattinen että kykenevä hyödyntämään sattumaa on julkisen vallan alan pienentäminen. Se merkitsisi hallintoa, jonka tehtäviä olisi nykyisestä oleellisesti karsittu. Sattuman ymmärtäminen ja siihen liittyvien mahdollisuuksien käyttämisen osaaminen tarkoittaisi siis vallankumousta; vallan siirtoa julkiselta puolelta yksilöille ja näiden vapaaehtoisesti muodostamille yhteisöille ja yrityksille. Julkisesta hallinnosta tulisi näin ketterämpi operoimaan niillä alueilla, jotka sille luontevasti kuuluvat: sisäinen ja ulkoinen turvallisuus, vapauttaan väärin käyttävien vastuuseen saattaminen, tasa-arvosta lain edessä huolehtiminen, mielekäs negatiivisten sattumien ennaltaehkäisy, sivistystoimen organisointi ja niiden tukeminen, jotka apua tarvitsevat.


Arvoisat kuulijat, jo muinaiset roomalaiset keskustelivat sattumasta. Kohta siitä keskustelevat myös suomalaiset.


LÄHTEET:


Mandeville, Bernard (1997): The Fable of The Bees and Other Writings. Hackett Publishing Company, Indianapolis/Cambridge.


Sarmaja, Heikki: (1998): Klassikko I: Bernard de Mandeville (1670-1733), Klassikoiden klassikko. Yhteiskuntapolitiikka 63:1,             s. 109-113.


Tuominen, Visa (2012): Sattuma työllistymisessä - maistereiden kokemuksia. Työpoliittinen aikakauskirja 1/2012, s. 11-20.