lauantai 28. maaliskuuta 2015

Mitä väliä, että ollaan kusessa, kun toiset ovat vielä enemmän?

Meni aamulla kuppi nurin lukiessani Turun Sanomien Extraa. Olivat haastatelleet Danske Bankin ekonomistia Lauri Uotilaa. Hänen mielestään Suomella ei ole vielä mitään hätää, vaikka olemme ylittämässä EU:n vakauttamissopimuksen rajan 60%:n velkaantumisesta suhteessa bruttokansantuotteeseen, koska "melkein kaikki muut EU-maat ovat sen jo ylittäneet". Uotilan mielestä 100 miljardiin nouseva velkamme ei myöskään ole ongelma, koska useimmalla muulla maalla suhteellinen velka on vieläkin suurempi.

Onneksi kuppini meni nurin vain metaforisesti. Ei tarvinnut siivota. Metaforisesti voi myös ilmaista Uotilan ajatuksen onttouden. Mitä väliä sillä on, että itse on kusessa nenään saakka, kun muilla nesteraja ulottuu jo otsaan?

Minusta sillä on väliä!

torstai 5. maaliskuuta 2015

Sattuma yhteiskuntaa muokkaavana voimana

Kirjoitus on väitöstilaisuudessani Tampereen yliopistossa 27.2.2015 pitämäni lectio praecursio. Olen poistanut siitä akateemiset puhuttelut ja lisännyt lähdetiedot.


Sattuma on omituinen käsite. Ollakseen niinkin tuttu, jokapäiväinen asia, johon huomaamatta tulee vedottua erilaisissa yhteyksissä, sitä ei kuitenkaan juuri ymmärretä. Tai sitä ei hahmoteta. Tai siitä ei vaan välitetä. Sillä sattuuhan sitä.


Sitä sattuu paljon enemmän kuin luullaankaan. Kuulijani - te kaikki - olette täällä tänään sattumalta. Nyt joku teistä ehkä mielessään väittää vastaan.  Vastaväite voi olla vaikkapa se, että ei se voi olla sattuma, että on täällä, koska on ihan itse omista syistään päättänyt tulla. Osa on paikalla työnsä vuoksi, osa mielenkiinnosta, osa ehkä molemmista syistä, joillakin täällä olo liittyy opiskeluun. Joku saattaa jopa ajatella, että ei tähän tilaisuuteen liittynyt mitään satunnaista; sain tästä tiedon, asia kiinnosti, tarkistin aikataulun, päivä ja kellonaika sopivat, päätin tulla. Ja tässä olen. Ihan perusnormi kausaalinen toimintaketju. Niinpä. Näin maailmaa hahmotetaan.


Jos nyt pyytäisin kaikkia niitä nostamaan kätensä, jotka eivät tienneet, että joku Suomessa tutkii sattumaa, ennenkuin tavalla tai toisella saivat tiedon tästä tilaisuudesta, uskon, että aika moni käsi nousisi. Heille tämä tilaisuus oli yllättävä, odottamaton tapahtuma. Entä sitten he, jotka ovat seuranneet tämän tutkimuksen etenemistä kuluneiden vuosien ajan; työni ohjaaja, kanssani opiskelleet, perheeni…? Tai vastaväittäjäni? He kaikki tiesivät, että mahdollisuus tämän tilaisuuden toteutumiseen on olemassa. Kyllä, mutta myös heille kiinnostukseni tutkimusaihetta kohtaan on jossakin vaiheessa ollut yllätys. Tai he eivät ole tunteneet minua ennen tutkimusprosessin käynnistymistä, jolloin tapaamisemme on ollut heille suunnittelematon tapahtuma. Ja vaikka tietty suunnitelmallisuus onkin prosessin aikana ollut tarpeen, niin heille, kuten kaikille muillekin tämä väitöstilaisuus on ennakoimaton seuraus jonkun muun toiminnasta. Yllätyksellisyys, odottamattomuus, suunnittelemattomuus, ennakoimaton seuraus...ne kaikki ovat sattuman elementtejä.


Jos joku nyt tuumii, että tällä tavoin ajatellen itse asiassa kaikki on sattumaa, niin en väitä vastaan.


Sattuma liitetään usein peleihin kuten arvan- ja nopanheittoon, lottoon tai kortinpeluuseen. Jotkut tutkijat jopa sanovat, että sattuman tieteellinen tutkiminen alkoi nimenomaan pelien tutkimisesta. Sen seurauksena syntyi todennäköisyyslaskenta. Inhimilliseen toimintaan liittyvässä sattumassa ei kuitenkaan ole kysymys pelaamisesta - vaikka pelikielikuvaa monesti käytetäänkin ihmisten käytöstä kuvattaessa - sillä toisin kuin peleissä inhimillisiä toimintaketjuja on mahdotonta toistaa täsmälleen samanlaisina ja toiminnan laukaisevan lähtötilanteen ja toimijan motiivin määritteleminen on mielivaltaista. Ihmisen toimintaympäristö on avoin kehä. Pelit tapahtuvat suljetussa kehässä. Arpakuutiossa on silmäluvut 1-6. Kuutio on tasapainotettu, vastakkaisten sivujen yhteenlaskettu silmäluku on aina 7. Näin on sovittu, joten nopanheiton tulosten toteutumistodennäköisyys on laskettavissa.


Kukaan ei kuitenkaan ole sopinut elämän pelisääntöjä, vaikka pyrkimystä elämisen sääntelyyn onkin. Elämän arpakuution silmäluvut ovat määrittelemättömät, sivuja ei ole tasapainotettu, eikä sivujen määrästä ole kenelläkään tietoa. “Alea acta est”, arpa on heitetty lapsen nähdessä ensimmäisen kerran synnytyssalin valot - tai katsantokannasta riippuen jo ennen sitä; hedelmöitymistä odottavan munasolun suosiosta kamppailevista 250 miljoonasta siittiösolusta vain yksi voittaa.


On siis erotettava toisistaan matemaattinen satunnaisuus ja sattuma. Jälkimmäinen on aiheena nyt tarkastettavana olevassa väitöstutkimuksessa.


Elämänhallintamme kuitenkin perustuu ajatukseen tietynlaisesta säännönmukaisuudesta. On selvää, että kun teon ja tuloksen välinen aika on lyhyt ja syytä on riittävän monesti seurannut tietty seuraus, niin on mielekästä luottaa siihen, että asiat toimivat. Pistäessämme avaimemme kotiovemme lukkoon, odotamme oven aukeavan. Tai kun astumme Turussa Tampereen junaan, luotamme pääsevämme Tampereelle. Luonnollinen elämänhallintaan pyrkiminen kuitenkin myös hämää meitä. Kun useimmissa jokapäiväisissä asioissa tuntuvat toimivan tietyt säännöt, alamme uskoa säännönmukaisuuteen, niin että suljemme silmämme sattumalta. Tämä usko saa meidät kuvittelemaan asioilla olevan keskinäisiä riippuvuussuhteita useammin - todella paljon useammin - kuin niitä todellisuudessa on. Haluamme nähdä asiat säännönmukaisina, koska epäsäännöllisyys on häiritsevää.  Ajatellaan esimerkiksi lasten syntymiä jossakin sairaalassa.  Aamupäivällä syntyy kuusi lasta. Mikä seuraavista tuntuu loogisimmalta? Ensin syntyy kolme poikaa ja sitten kolme tyttöä, kaikki kuusi ovat tyttöjä, kaikki kuusi ovat poikia vai järjestys poika, tyttö, poika, poika, tyttö, poika. Intuitiivisesti viimeinen järjestys tuntuu mielekkäimmältä. Kuitenkin kaikki mahdollisuudet - ja moni muukin -  ovat yhtä todennäköisiä, sillä edellisen syntyneen lapsen sukupuolella ei ole vaikutusta seuraavan sukupuoleen.


Esimerkkejä elämän sattumanvaraisuudesta löytää ja tunnistaa jokainen miettiessään ympäröivää maailmaa. Useimmat vaikkapa suurista teknologisista muutoksista ovat syntyneet ilman, että niitä olisi kukaan juuri sellaisiksi varta vasten suunnitellut. Hyvä esimerkki tällaisesta on internet. Ja kun ajoitus, yrittäminen, oikeat henkilöt ja sattuma nimeltä onni kohtasivat syntyi maailman suurin matkapuhelinyhtiö. On pohdinnan arvoinen asia, hävisikö maailman suurin matkapuhelinyhtiö kilpailun, koska kuvitteli menestyksensä perustuneen pelkkään yrittämiseen ja oikeisiin henkilöihin.


Sattuma hämmentää - kuten nuorta  yliopisto-opiskelija Aaronia, joka oli saanut työpaikan.  Visa Tuominen (Tuominen 2012, 1) kertoo Aaronin luonnehtineen työpaikan saamistaan näin:  ”Toisaalta sehän oli ihan täydellinen sattuma ja toisaalta taas sitten ei ollenkaan. Proffan kanssa oli ollu puhetta, että että kun nyt valmistuisin tossa syksyllä, niin ois kiva tehä töitäkin. Ja sitte meidän nykyseltä työpaikalta oli tullu hänelle kysely, niin mun ja yhen toisen kaverin nimen se oli antanu sitten niinku eteenpäin, että tämmöset vois olla. Ja sitte ( kyseinen professori) lähetti meille sähköpostia siitä, että tämmönen paikka ja nää on speksit, hakekaa. --- Et se et pääsin töihin, niin sitä mä en usko, että jos ajattelee sitä niinku haastattelua ja muun kautta, niin se ei sitte sillee ollu sattumaa, et kyllähän siin aika tarkkaa tutkittiin. Mut sattuma oli, että sain tietää paikasta. --- Että pohdi sitten ite, oliks se sattumaa vai ei.”


Aaronille tieto mahdollisesta työpaikasta tuli sattumalta. Hän osasi hyödyntää tilannetta, ja koska oli työnantajan mielestä tehtävään sopiva ja pätevä, hän sai työpaikan. Yrittäminen ja osaaminen ovat siis  myös oleellisia. Pelkän sattuman varaan ei voi laskea. Sen merkitystä ei tule kuitenkaan myöskään aliarvioida tai käy kuten jokin aika sitten eräälle lontoolaiselle työnhakijalle. Kiirehtiessään työhaastatteluun hän töni metrossa mielestään tiellään ollutta miestä käyttäen samalla alatyylistä kieltä. Työhaastattelun alkaessa työnhakija sai todeta haastattelijan olevan tuo hänen tönimänsä mies.


Tutkimuksellani on ollut kaksi tavoitetta: lisätä ymmärrystä sattumaa kohtaan ja kuvata, miten sattuma muokkaa yhteiskuntaa. Miksi sattuman ymmärtäminen on hyödyllistä? Takanani olevassa keskiaikaisessa maalauksessa on sattuman jumalatar Fortuna. Taiteilija vaikuttaa ymmärtäneen sattuman olemuksen. Fortuna on sokea ja ilmeisesti myös kuuro. Personoitua sattumaa ei kiinnosta ymmärrämmekö häntä vai emme. Meitä itseämme se sen sijaan tulisi kiinnostaa, sillä ymmärryksestä voi seurata nykyistä suurempi demokratian, vapauden, yrittämisen ja vastuunoton kunnioittaminen. Ja ennen kaikkea oivallus siitä, että yksityisen toimeliaisuuden ennakoimattomat seuraukset, sattumat ovat yhteiskunnalle pääsääntöisesti myönteisiä.


Suomalainen julkinen hallinto toimii tänä päivänä varsin hyvin demokratian sääntöjen mukaan. Urho Kekkosen ylipitkän presidenttikauden jälkeen tehdyt muutokset ovat normalisoineet demokratiamme. Olemme jo yli 30 vuoden ajan saaneet valita presidenttimme ja kansanedustajamme  perustuslaillisessa järjestyksessä. Liberaalia demokratiaa on syytä puolustaa. Mutta demokratian vahvuus, kansalaisen perusoikeuksien turvaaminen on samalla myös sen heikkous. Lainsäädäntötyössä välttämättömät kuulemiset, lausunnot, määräenemmistöt ja valitusoikeudet tekevät julkisesta hallinnosta hitaan. Hitaus on sattumien hyödyntämisessä ongelma, sillä niihin liittyvien mahdollisuuksien hyödyntäminen edellyttää useimmiten nopeaa toimintaa.


Millä tavoin hallinto sitten voi olla ketterämpi toimimaan jatkuvasti muuttuvissa tilanteissa sattumanvaraisessa maailmassa. Keinoja on kaksi:  poistamalla lainsäädäntötyöstä sitä hidastavat esteet tai selkeästi pienentämällä julkisen vallan alaa. Ensimmäinen keino on kyseenalainen, sillä se tarkoittaisi vähemmän kuulemisia, vähemmän lausuntoja ja poistaisi valitusoikeuden. Joustavampi hallinto voisi siis paradoksaalisesti olla autoritaarisempi hallinto, jonka seuraukset saattaisivat olla sellaiset kuin vanhassa, 1700-luvulla kirjoitetussa sadussa mehiläispesästä:


Olipa kerran kukoistava ja iloinen mehiläispesä. Sen kaikki mehiläiskansalaiset harjoittivat kaikkia mahdollisia paheita: itsekkyyttä, turhamaisuutta, laiskottelua, ahneutta, juopottelua ja huoruutta, ylellisyyttä ja tuhlaavaisuutta. Mutta pesä se vain kukoisti, kauppa kävi ja manufaktuureista kuului puuhakas hyörinä. Eli yksityiset paheet koituivat yhteiseksi siunaukseksi! Kävi kuitenkin niin ikävästi, että mehiläiset erehtyivät uskomaan synkkämielisiä pappismehiläisiä, katuivat, kääntyivät ja alkoivat harjoittaa heille saarnattuja hyveitä. Seurauksena oli koko kukoistavan talouden romahdus. Tilalle astuivat työttömyys, nälkä, kurjuus ja ainainen surkea valitus. – Yksityisistä hyveistä oli tullut yhteinen onnettomuus.” (Mandeville 1997; Sarmaja 1998, 109.)


Tämän sadun kirjoittaja Bernard Mandeville joutui aikanaan pulaan. Häntä syytettiin jumalanpilkasta ja paheelliseen elämäntapaan kannustamisesta. Hänen kirjansa jopa poltettiin roviolla pyövelin valvoessa tapahtumaa. Oikeudessa kirjoittaja puolustautui syytöksiä vastaan sanomalla, että hän ei todellakaan kannusta ketään paheellisuuteen; hän vain kertoi asian, jonka jokainen voi nähdä katsoessaan ympärilleen. Sen miten maailma toimii.


Toinen keino pyrittäessä hallintoon, joka on sekä demokraattinen että kykenevä hyödyntämään sattumaa on julkisen vallan alan pienentäminen. Se merkitsisi hallintoa, jonka tehtäviä olisi nykyisestä oleellisesti karsittu. Sattuman ymmärtäminen ja siihen liittyvien mahdollisuuksien käyttämisen osaaminen tarkoittaisi siis vallankumousta; vallan siirtoa julkiselta puolelta yksilöille ja näiden vapaaehtoisesti muodostamille yhteisöille ja yrityksille. Julkisesta hallinnosta tulisi näin ketterämpi operoimaan niillä alueilla, jotka sille luontevasti kuuluvat: sisäinen ja ulkoinen turvallisuus, vapauttaan väärin käyttävien vastuuseen saattaminen, tasa-arvosta lain edessä huolehtiminen, mielekäs negatiivisten sattumien ennaltaehkäisy, sivistystoimen organisointi ja niiden tukeminen, jotka apua tarvitsevat.


Arvoisat kuulijat, jo muinaiset roomalaiset keskustelivat sattumasta. Kohta siitä keskustelevat myös suomalaiset.


LÄHTEET:


Mandeville, Bernard (1997): The Fable of The Bees and Other Writings. Hackett Publishing Company, Indianapolis/Cambridge.


Sarmaja, Heikki: (1998): Klassikko I: Bernard de Mandeville (1670-1733), Klassikoiden klassikko. Yhteiskuntapolitiikka 63:1,             s. 109-113.


Tuominen, Visa (2012): Sattuma työllistymisessä - maistereiden kokemuksia. Työpoliittinen aikakauskirja 1/2012, s. 11-20.






tiistai 19. marraskuuta 2013

Vihaajat vihaa, meitsi vaan takas vilkuttaa nä-nä-nä-nä

Cheek piti tänään tiedotustilaisuuden, jossa kertoi aikeestaan pitää ensi kesänä keikka Olympiastadionilla. Tilaisuudessa oli paikalla iso joukko median edustajia. Yksi oli kuitenkin poissa - Rumbaan kirjoittava freelancetoimittaja Oskari Onninen oli ei-toivottu-henkilö. Artisti ei halunnut Onnista paikalle. Rumbahan riemastui asiasta ja veikkasi syyksi Onnisen taannoista arvostelua Cheekin "Kuka muu muka" -levystä. Syy lienee oikea - ja Cheekin reaktio ymmärrettävä - sillä kyseessä ei ole mikään normilevyarvio. Arvostelen tässä kyseisen "arvostelun".

Onninen on selaillut sivistyssanakirjaa ja löytänyt sieltä hienon sanan "infantiili". Sitähän on sitten mukava käyttää. Osoittaakseen ylemmyyttään ja näkemystään Cheekistä  ja tämän faneista hän tulkkaa sanan näille todistaen näin oman infantiilisuutensa. Hän esittää myös väitteen, että feministeistä välittämättömyys olisi osoitus siitä, että yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ei kiinnostaisi. Väitteensä tueksi hän ottaa "Jossu"-kappaleen tukeutuen näin joidenkin tiukkapipojen näkemykseen kyseisen kappaleen seksismistä. On paha kun pipo kiristää. Se selkeästi estää kirkkaan ajatuksenjuoksun...

Kaivaapa Onninen esiin myös Cheekin väitetyn kokoomuslaisuuden esittäen, että sen vuoksi artisti osaa myydä ihmisille tuotteen, jota he eivät tarvitsisi, ja joka ei aja heidän etuaan. Siis mitä? Tai no...heti perään kirjoittaja haikailee vasemmistolta kykyä moiseen suoritukseen vahvistaen näin lukijassa jo virinneen epäilyn, että kirjoituksessa on kyse enemmän poliittisesta manifestista kuin vakavasti otettavaksi tarkoitetusta levyarvostelusta. Onninen muuten antaa  väärän todistuksen, sillä vasemmisto nimenomaan on maailmassa kunnostautunut myymällä ihmisille tuotteen, jota he eivät tarvitse, ja joka ei todellakaan aja heidän etuaan; sosialismin.

Tajuan Cheekin halun näyttää Onniselle. Boikotin sijasta olisi kuitenkin ehkä ollut parempi kuitata kaverin kirjoitukset vilkuttamalla


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kuningaskunnan katoaminen eli sattuman synty ja vaikutukset

Sattumia on aina pidetty elämään kuuluvina. Suhtautuminen niihin on tyyppiä ”sattuuhan sitä, entäs sitten?”. Sattumat voivat olla kokijalleen yhtä lailla myönteisiä kuin kielteisiäkin. Niihin on helppo olla kiinnittämättä suurempaa huomiota niiden ollessa jokapäiväisiä. Vasta äärimmäiset sattumat saavat suuremman merkityksen. Pienelläkin sattumalla voi olla kuitenkin äärimmäiset vaikutukset.   Keskiajalla vaikuttaneen  George Herbertin runossa näkyy  ymmärrys tästä.  Sinänsä tavanomaisesta sattumasta tehdään alku prosessille, jonka seurauksena  kokonainen kuningaskunta katoaa.   

”Kenkänaula putosi – entäs sitten?
Kenkä putosi – entäs sitten?
Hevonen kaatui – entäs sitten?
Ratsastaja putosi – entäs sitten?
Taistelu hävittiin – entäs sitten?
Vielä kysytkin, vaikka kuningaskuntaamme ei enää ole.”[1]                                                                                  
                                                           
Voidaan olettaa, että runon kenkänaulan irtoaminen johtui jonkun onnettoman kengityssepän teosta. Hän oli lyönyt kenkänaulan huonosti kiinni kavioon. Jos hän olisi toiminut huolellisemmin, olisi kuningaskunta säästynyt – ehkä, sillä prosessi kenkänaulan irtoamisesta kuningaskunnan häviämiseen oli pitkä, eikä muita kokonaisuuteen vaikuttavia syitä tiedetä. Voihan olla, että kyseinen kaatunut ratsastaja oli vahingossa – siis sattumalta – valinnut tallissa väärän hevosen eli sen, jonka kenkä oli huonosti naulattu, tai ratsastajan kaatuminen oli seurausta kengän irtoamisen lisäksi kohdalle osuneesta liukkaudesta. Sattumaa sekin. Yksittäisen asian osoittaminen seurauksen syyksi ei siis ole aukotonta.

Onnettomuudet ovat ikäviä sattumia. On luontevaa, että niitä analysoidaan niiden syyn selvittämiseksi, jotta voitaisiin ottaa opiksi ja puuttua syihin, jotta vastaavilta vältyttäisiin. Onnettomuudet ovatkin luonnonilmiöitä ja joitakin sairauksia lukuun ennakoimatonta seurausta jostakin, joka olisi ollut vältettävissä. Tämä jokin on toimintaa. Inhimillisen elämän moniulotteisuudesta kuitenkin kertoo se, että joidenkin onnettomuus on toisten onni, niin epäreilulta kuin se tuntuukin. Onnettomuuksien tutkinta ja seurausten hoito ovat monen ammatin perusta.

Myös onnellisia sattumia edeltää toiminta. Lotossa ei voi voittaa, ellei lottoa. Menestyminen pyrkimyksissään tekee varmasti jokaisen onnelliseksi. Pyrkimysten onnistumiseksi tehdään suunnitelmia, hankitaan koulutusta, työskennellään ja tehdään tietysti itse teko eli pyrkiminen johonkin esimerkiksi työhön tai opiskelemaan.    Yhtä työpaikkaa tai opiskelupaikkaa kohden on yleensä kuitenkin moninkertainen määrä hakijoita, joten kaikki eivät voi välittömästi onnistua.  Epäonnen osuessa on kuitenkin syytä jatkaa tekemistä, sillä uusi mahdollisuus voi tulla eteen milloin vain, kuten seuraava esimerkki osoittaa.

Muuan opiskelija oli saanut korkeakoululta tehtäväkseen tehdä tutkielma määritellystä aiheesta yhden yhteisön toimeksiannosta. Koulu oli moraalisesti sitoutunut siihen, että yhteisö saa tutkielman käyttöönsä tietyn ajan kuluessa. Opiskelija kuitenkin luopui jostain syystä tehtävästä, joten oppilaitos joutui tarjoamaan yhteisölle muuta ratkaisua. Se kertoi yhdellä osastollaan meneillään olevasta työttömille suunnatusta kurssista, jolta saattaisi löytyä pätevää apua yhteisön tarpeeseen. Yhteisö hyväksyi tarjouksen ja haastattelujen jälkeen valitsi kurssilta mielestään sopivimman opiskelijan harjoittelijaksi suunnittelemaan asiaa, josta opinnäyte oli ollut tarkoitus tehdä. Harjoittelujakso päättyi opiskelijan työllistymiseen yhteisössä. Kyseinen työpaikan saanut henkilö kuuli vasta myöhemmin minkälaiset vaiheet hänen työllistymistään edelsivät. Hänelle oli avautunut uusi mahdollisuus ennalta arvaamatta, ilman hänen omaa kyseiseen yhteisöön kohdistuvaa suunnitelmaa. Kyse oli kengityssepän eli korkeakoulun opiskelijan oman etunsa pohjalta tekemän teon –   tutkielman teosta luopumisen – ennakoimaton seuraus, josta tässä tapauksessa hyötyi hänelle  tuntematon henkilö, tämän tutkimuksen tekijä ollen tälle kokemuksena puhdas sattuma.

Itse kukin meistä kykenee poimimaan menneisyydestä asioita, sattumia, joita ilman nykyisyyttä nähtävässä muodossa ei olisi.  Sattumien syistä meillä ei välttämättä olekaan tietoa. Halutessamme selvittää niitä tutkimme ja tulkitsemme. Näin tehdään myös yhteiskunnallisten tapahtumien tutkimuksessa. Eri tutkijat saattavat päätyä hyvinkin erilaisiin tulkintoihin. Kullekin tulkinnalle yleensä löytyvät omat kannattajansa, joista osa on asemassa, joka mahdollistaa heille vaikutusvallan niin sanottuina asiantuntijoina ja auktoriteetteina. Asiantuntijan on paitsi hallittava asioita, myös osattava teorioita ja menetelmiä. Teoria on todennettu lause muotoa: ”Jos teet A:n, tilanteessa B, niin tapahtuu C, todennäköisyydellä p.” Jos A:sta aina ja kaikissa olosuhteissa seuraa C, teoria on vahva. Sen perusteella voi ennustaa, suunnitella ja ohjata. Aalto-yliopiston professori Paul Lillrank[2] kyseenalaistaa asiantuntijuuden todeten, että vain luonnontieteissä teoriat ovat vahvoja, ihmistieteessä ei sellaisia ole saatu aikaan. A, B ja C ovat sosiaalisissa suhteissa hankalia määritellä ja mitata. Määrittelemätöntä ei voi mitata ja ilman mittausta ei voi olla ohjausta. 

Miten sitten suhtautua yhteiskunnalliseen ohjaukseen ja suunnitteluun, jota kaiken aikaa tehdään. Nassim Nichol Taleb vastaa kysymykseen haastavilla vastakysymyksillä kirjassaan Musta Joutsen. Erittäin epätodennäköisen vaikutus. Kehotettuaan ensin meitä miettimään omaa olemassaoloamme ja laskemaan sinä aikana tapahtuneet merkittävät tapahtumat, teknologiset muutokset ja keksinnöt Taleb kysyy,  moniko niistä on syntynyt etukäteen määritellyn aikataulun mukaan ja ylipäätään moniko oman elämämme tapahtumista, esimerkiksi puolison kohtaaminen, ammatinvalinta, köyhtyminen tai rikastuminen on tapahtunut suunnitellusti.

Elämänsä suunnittelu lyhyellä tähtäimellä on toki luontevaa, mutta sellaisetkaan suunnitelmat eivät välttämättä toteudu. Kaiken aikaa yllätykset sotkevat suunnitelmiamme ja joudumme muuttamaan niitä tai jopa hylkäämään ne. Elämä voi tällöin tuntua varsin sattumanvaraiselta, kaoottiselta. Miten tunteeseen pitäisi suhtautua, torjuvasti vai sopeutuen antautumatta?  Vastauksen voi saada soveltamalla säätilojen ennustamiseen liittyvää kaaosteoriaa inhimillisiin toimintoihin tavalla, joka esitellään tässä tutkimuksessa.
On paljon asioita, jotka ovat mielekkäämpiä tehdä yhdessä kuin yksin. Tällaisten asioitten toteuttamiseksi on syntynyt valtarakenteita, jotka demokratiassa saavat legitimiteettinsä valitsijoiltaan, mutta joiden sisäinen hierarkia rakentuu yksittäisten ihmisten ominaisuuksista ja tavoitteista, heidän omasta edustaan, joka toki ulkoisesti on alistettu palvelemaan yhteistä etua, mutta joka kuitenkin on olemassa. Oma etu voi olla luonteeltaan millaista tahansa.  
Tämän tutkimuksen aihe on sattuma.  Luonnonilmiöt, sateet, ukkoset, vuorovedet, myrskyt, maanvyörymät ovat yleensä riippumattomia ihmisen teoista, mutta kaikki yhteiskunnalliset ilmiöt ovat inhimillisten toimintojen seurauksia, joista ennakoimattomia jo Aristoteles piti sattumina. Tutkimuksen aikajana ulottuu antiikista nykyaikaan.

(Ote tekeillä olevan väitöstutkimukseni käsikirjoituksen johdannosta)




         [1]Runo  James Gleickin kirjasta Kaaos (1987,33).

[2] Lillrank 2012

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Marry Me - Spread Love, Spread Equality

Krista Siegfridsin euroviisusta voidaan olla mitä mieltä tahansa, mutta Kristan asenne ja tempautuminen mukaan kappaleellaan myös kampanjoimaan tasa-arvoisen avioliittolain puolesta ansaitsee kiitoksen. Mielenkiintoista nähdä, miten euroviisuissa käy...


keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Kunpa valkoinen savu ei enää nousisi


Katolinen kirkko johti aikoinaan lähes koko läntistä maailmaa. Sen rikokset ovat suurelta osin yhä selvittämättä, ja kuten vallanpitäjillä yleensäkin silläkin on taipumuksena salata ja kieltää sisäiset rikkomuksensa.  Tästä osoituksena esimerkiksi lukuisat pedofiilitapaukset, joihin syyllistyneet ovat jopa nauttineet kirkkonsa suojelusta maallista oikeutta vastaan.

Vaikka kirkon ja sen johtajan paavin valta on enää varjo entisestään, on paavilla edelleen käsittämätön arvovalta yli miljardin katolilaisen joukossa. Nyt erostaan ilmoittanut Benedictus XVI on tunnettu konservatiivisuudestaan. Hänen tiukka asennoitumisensa homoseksuaalisuutta, ehkäisyä ja aborttia vastaan on aiheuttanut mittaamatonta vahinkoa maailmassa. Paavius edustaa autoritääristä johtajuutta, josta olisi jo aika päästä eroon. Demokraattisten valtioitten johtajien pitäisi kasvattaa etäisyyttä Vatikaaniin. Suhteet voivat olla korrektit, mutta mielistelemättömät. 

Kardinaalit kokoontuvat kohta valitsemaan uutta paavia. Valinnan onnistumisesta ilmoitetaan sikstiiniläiskappelin piipusta nousevalla valkoisella savulla. Toivon, että tulee päivä, jolloin savu ei enää nouse.