tiistai, 10. tammikuuta 2012

Näinkö poliisi toimii Suomessa?


File:Suomen poliisin miekkatunnus.svgMTV3:n uutiset oli jostain saanut kuulla, että poliisilla olisi elokuvaohjaaja Antti Jokinen kuulusteltavana epäiltynä raiskauksesta. MTV3 kysyi asiaa poliisilta ja sai vahvistuksen, jonka sitten uutisoi. Tieto levisi kulovalkean tavoin kaikkien medioitten kautta. Tänään poliisi on tiedottanut, että mitään raiskausta ei ole tapahtunutkaan. Asiasta ovat väitetyn tapahtuman molemmat osapuolet samaa mieltä.

Se että media uutisoi epäilyjä, ei minua yllätä, mutta poliisin toiminta kyllä. Miksi ihmeessä viranomainen vuodattaa (vahvistaa) tietoja asioista, jotka ovat vasta tutkinnassa? Jo epäillyksi tuleminen rikoksesta on kenelle tahansa kova paikka, saatikka siihen liittyvä julkisuus, joten poliisin olisi syytä pitää hyvin matalaa profiilia, kunnes on esittää jotain sellaista, että syytekynnys ylittyy. 

0 kommenttia: